Tälläset lisäinfo merkinnät on kyllä tylsiä

Uusi väliaikainen perhe on Oberpetersdorfissa, 600 asukkaan kylässä, kahen kissan (khihi toinen 12 viikkonen, mikä söpöliini!), koiran, akvaarion ja jonkinlaisten hiirieläinten kanssa. On siellä tosin vanhemmat ja yks 23 vuotias sisko, ja vaikuttaa ihan mukavilta tyypeiltä, äiti tosin aika tietoinen siitä mitä tekee (taidan olla 15 vaihtari siinä perheessä). Tämä on siis kuitenkin väliaikaista. Uutta matkalaukun pakkaamista odotellessa...

Julkinen liikenne on surkein ikinä. Vika bussi lähtee Oberpullendorfista 18.18, ja launataina on kaks diskobussia 23.30 ja 02.30. Aamulla kotoota täytyy lähteä 6.45, ja herätyskello soi 5.50 ja voi apua mähän nukahan sit illalla joskus seiskan maissa jos tohon aikaan täytyy herätä. (Perheen isä lähtee muuten jokaaamu viideltä ajamaan wieniin töihin). Muutenki näitten bussien takia aika odottelua. Koulu loppuu ti & pe 15.10, seuraava bussi lähtee 16.40. Ja tällähetkellä oon koululla, ja odotan et baletti alkaa (viideltä, koulu loppuu puol kaks), ja baletista täytyy juosta viimeseen bussiin. Siis bussiaikatalut ohjaa elämää.

Mut oon oikeesti oikeen tyytyväinen tällähetkellä. Angstaaminen ei jokatapauksessa auta mitään, joten nyt vaan toiveikkaalla ja positiivisella mielellä eteenpäin. :) (Pitäis ehkä käyttää enemmän hymiksiä tai jotain etten kuulostais nii masentuneelta :D)

Ja onhan mulla täällä siis muutakin elämää. Enkun esitelmä enkuks (meni sillai ku nyt voi olettaa :D), Raphin kanssa kaikkea puuhailua (mm. kikin lähettipalvelu, oli aivan huippu!), vaihtareitten kanssa mennään aina hypärillä kauppaan ja vedetään jotain namia (hmm, miksköhän vaihtarit tuppaa aina lihomaan...), baletissa on ihan huippua (hihii, toivottavasti saan tänään mun tilaaman puvun ja tossut!), kuin myös sulkapallossa (tykkään kyllä enemmän jutustella sen ohjaajan kanssa ku itse pelaamisesta :D) ja lentopallosta (se tosin täytyy lopettaa. Ainaki väliaikasesti, ei mee busseja), kitara on hauskaa ja sen sellasta. Koulussa oli tanssijaiset (minimuotoset wanhat) ja pääsin tanssahtelemaan, sit mul on kaikkia lapsi- ja opettaja(??) faneja, ja oon kyllä ainut kallioernu täällä vaik mul on kaikki maailman tavallisimmat vaatteet mukana. Kellään muulla ei oo niin oranssia tukkaa ku mulla, kukaan ei hypi tai tanssi balettia käytävillä, eikä kukaan istu lattialla eikä kellään oo niin outoja vaatteita ku mulla. (Älä nyt Ipuli hermostu, en oo pelästyttäny kaikkia, käyttäydyn oikeesti aika normaalisti.) Ex perheessä harrastelin vähän turhan paljon yksin hioneessa nyhjäämistä, siitä haluan ehdottomasti eroon tossa uudessa perheessä!

Ja sit tähän vielä joku upee loppulause.

Pientä lisäinformaatiota

Olipa kerran tavallinen sunnuntai päivä, kun yhtäkkiä kaikki muuttui (uuuu, dramatiikkaa). Perhe ilmoitti vaihto-oppilaalle soittaneensa jo AFS:lle ja sanoneensa, että haluavat että Sonja vaihtaa perhettä. Johtuu siis siitä, etteivät vaihto-oppilas ja perhe yksinkertasesti sovi yhteen, ja koska vaihto-oppilaalla on sellanen olo, ettei hän ole tässä perheessä koko vuotta, eikä perhe halua olla mikään retkeilymaja, joten he lähettävät Sonjan mielummin saman tien pois. (Täysin ymmärrettävää.)

Sonjalla ei ole harmainta aavistusta uudesta perheestä (jota ei vielä ole), tiistaina täytyy olla matkalaukku pakattuna, ja AFS:n työntekijä hakee vaihto-oppilaan koulun jälkeen ja vie uuteen, toivottavasti parempaan kotiin. Sitten kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun asti.

Loppu

Ps. Vähän pelottaa, ettei perhettä löydy tältä alueelta, tai että perhe on epäsopiva (kerroin nyt millasen perheen haluun, ja jos saan sen, siihen on tyydyttävä. Koska jos AFS katsoo perheen sopivaksi, mutta mä en, niin mut lennätetään takas Suomeen. Ei huolta, mä en anna sen tapahtua. ;)), tai että joudun luopua harrastuksista tai jotain. Mutta toisaalta odotan innolla ja mielenkiinnolla miten elämä lähtee pyörimään toisaalla. :) Täytynee (yrittää) pysyä positiivisena. :)

Ajattelin näin ohimennen kertoa että vaihdan perhettä.

Onhan se kiva, että lapsilla on oma vänkkäräsäärinen noita

”Mä en tahdo laittaa sukkahousuja,

Mä en tahdo laittaa mitään,

Mä en tahdo laittaa kumppareitakaan,

MÄ EN TAHDO TEHDÄ MITÄÄN”

-Kuningas ei

Tällä hetkellä oon keksiny typerien tapojen listaan 16 kohtaa. Se senkun vaan paisuu.

Uusin näistä kummallisuuksista on seuraava: Sonjan internet on käytettävissä joka päivä kello 18-19, muiden 24/7. Aika kohteliasta ja vitun reilua. Ja johtuu siis turvallisuussyistä, koska Windows on niin vaaraliinen.  En voi siis olla kahta kertaa viikossa vähän enemmän, vaan viis kertaa viikossa vähän vähemmän.  Joo, ja siitä koituu kaikennäköstä sivuvaikutusta, josta en jaksa jauhaa  enää, koska täähän on oikeestaan vaan järjestelykysymys, eikä olo  parane sille että kerään listaa kaikista asian haittavaikutuksista. Alkaa vaan ottaa päähän se, et tää koko kuukaus on ollu pelkkää totuttelua, ja suurin osa vaan mulle niin turhia asioita (kuten siis joku keittiössä ei saa pestä käsiä- juttu), eikä edes sellasia ”kaikki tekee itävallassa näin”.

Mä en oo tullu leikkii tänne mitään asennevammasta, ja tiedän aivan hyvin, etten voi elää täällä niinkun suomessa – ja oon hyväksyny sen ihan täysin. Nää erot ei nyt vaan satu oleen mitään kulttuurieroja, vaan tän perheen omia ihme keksintöjä.  Tiedän, että niihin asioihin on vaan pakko tottua, mut se on vähän sama ku jos sulle sanottais et sun on pakko hyppiä kouluun aina yhellä jalalla. Ööö, miks ihmeessä? Koska meillä nyt vaan on sellanen tapa ja niin nyt vaan tehdään. Ja se nyt vaan kuulostaa niin naurettavalta.

Listaan kuuluu myös telkkaria katsoessa ei saa syödä mitään, ja kavereitten täytyy lähteä klo 18 mennessä. Eilen Konni katto leffoja mukavilla eväillä kolmen kaverinsa kanssa yli kymmeneen. Ehkä mäki saan joskus poikkeuksen.

Raphaelan luona mä oon oikeestaan enemmän kotona ku täällä. Neljän tyttölapsen vegetaristi perhe on niin unelma. Kolme ala-aste ikästä lasta + Raphi, vanhempien työ on auttamista, talo on ihanan kotosa, piha ei näytä golfkentältä, ja mikä parasta, typerien sääntöjen lista puuttuu. Mulla on käyny oikeesti aika hyvä tuuri, ku oon löytäny niin ihanan kaverin heti alkuun.  Yhtä ihana perhe olis tietty ollu kans kiva, mutta niinhän se menee, ei makeaa mahan täydeltä (vaikka syönki ihan kivasti suklaata).

Ja niin paljon ku mä oon tänäänki valittanu, nii loppujen lopuks kaikki on kuitenki hyvin.  Mä en oikeen osaa päättää onko se tässä jutussa parasta, vai kuitenki se kaikkein ärsyttävintä. Ku kaikki on kuiteski hyvin, mulla on kavereita, koulussa on kivaa, ja vaikka tuntuu, ettei perheen kanssa olla ihan samalla aaltopituudella, niin ei mitään yhtä suurta ongelmaa ole.  Ja silti välillä tuntuu, että kaikki vaan yksinkertasesti ärsyttää, mulla on ihan liikaa tilaa, mut kuitenki mut on sullottu tyhjään hillopurkkiin.