Ei oo mukava herätä keskellä yötä ja huomata, ettei omasta huoneestaan löydä pois törmäilemättä huonekaluihin.

Ruokakulttuuri on tässä perheessä niin erilainen. Se olis jo tarpeeks, et syödään vaan yks lämmin ruoka, mut seki on joku kurkkusoppa ja makaroonisalaatti. Tai räiskäleitä. Outoa ku syö päivän aikana pelkkää leipää ja salaattia. Plus tietysti suklaata aina omassa huoneessa. :) (Vaikka fazer on kyllä niin paljon parempaa ku milka. Mutta hauskaa aina ostella uusia makuja :P) Ja sitte joka nurkasta tunkee pähkinöitä. Siis tosissaan varmaan puolissa suklaamauista on pähkinää, sitä on irrallaan ja salaatissa ja kaikessa mahollisessa. Uteliasuudessani poimin maasta yhtenä päivänä jonkin näkösen kasvinosan, ja ylläripylläri sieltäki pyörähti esiin pähkinä. Siinäpä sitten mutustelin sen.


Koulusysteemistä tulee vaan niin väkisin mieleen ala-aste. Kaikki jutut tuntuu niiiiin jälkeenjääneiltä tai naiveilta. "Hyvää huomenta opettaja" jutut ei oikeesti kuulu lukio-ikäsille. Mutta kun opettaja tulee luokkaan, sitä on vaan nuostava seisomaan. Ja kun opettaja sanoo että vihon on oltava kokoa A4 vaaleansinisillä muovikansilla, niin sellaset on hankittava. Lol. Piirtoheittimillä leikitään yhä, ja tunnit on aina samassa luokassa. Oon varma etten ikinä tuu tottumaan opettajien teitittelyyn ja Professor + sukunimi tyyliin, saati sitte VIIDEN MINUUTIN välkkiin.


Mut oikeesti tykkään olla koulussa (WoU o.O). Siellä voi hengailla kaikkien kaa, eikä velvollisuuksista oo kauheesti stressiä ku ei omista ees kirjoja. Tänäänki fyssan tunnilla opettelin Isä meidän- rukouksen saksas (en kyl osaa sitä kovin hyvin... Sensijaan apostolinen uskontunnustus menee sujuvasti. Täytynee mennä sunnuntaina testaamaan kirkkoon :P).


Täällä on ihan järkky kuuma. 25 astetta päivisin ja nyt on kuitenki jo syyskuun puoliväli. Kuolen kuumuteen aina ku raahaudun tän meijän vuoren ylös koulun jälkeen. Aamusin on sentään mukavan viilee. Millonkohan saan ottaa käyttöön villapaidat ja kaulahuivit. Ehkä joulun tienoilla.


Pikkuhiljaa on alkanu tulla esiin perheen omituisia tapoja... Tässä muutamia:
- keittiössä ei saa pestä käsiä
- aina on eri vaatteet päällä kotona ku muualla, vaikka kävis vaan kaupassa
- sängyllä ei saa olla ellei oo kotivaatteet
- olohuoneessa ei saa syödä (ees suklaata)
- keittiön lattia lakastaan joka ilta
 (Kaikki on siis hygienia syistä. Mielenkiintosta.)


Muuten olen sitten ollu Wieneilemässä (shoppailemassa, on muuten outoa ku ei oo itistä viiden minsan päästä. Kaks tuntia bussissa körötellen että pääsee vähän ostostelee), uimailemassa, syömäilemässä, leffailemassa (suosittelen ehdottomasti poika raidallisessa pyjamassa), kavereilemassa, baletteilemassa ja ja tekeilemässä kaikennäköstä hauskaa. (Eli en osaa vielläkään pyörittää peukaloita erisuuntiin damn). Huomenna sitten tanssailemaan. :)


Viihtyilen täällä kovasti. Varsinkin Raphaelan kanssa. :)

Ulkona sataa. Se on ensimmäinen kerta.

Pinnallisesti oon jo tottunu olee täällä. Tarkotan sitä, et joka aamu ku herään, en ihmettele kenen sängyssä mä oikeen makaan ja ikkunasta ulos katsoessani et missä Virtasten vanha paku piileskelee. Mut toisaalta taas tuntuu et tää olis vaan joku "ei saa puhua suomea" leikki ja venaan millon kaivan matkalaukun kaapin päältä ja tungen sen taas täyteen.

Kaikki ihmissuhteet on joko "Moi"- tai "Moi mitä kuuluu"- tasolla. Jos haluun välttyy tylsyyskuolemalta, nii asialle on kyllä tehtävä jotain. Ja sen asian suhteen oon kyl ikionnellinen et osaan semi hyvin saksaa, edes jonkinlainen alkeellinen kommunikointi on mahollista. Se, että naukkarisen tunneilla ei opeteltu Burgenlandin murretta, takaa kuitenki etten ymmärrä tunneilla yleensä mitään. Pieniä poikkeukisa (lue: tähän astiset, siis yksi, ussan tunti) lukuunottamatta.


Tutustumista vaikeuttaa Mundartin lisäksi se, että oon todennu, etten todella oo juhla-ihminen. Eilen olin vähän bilettämässä, ja tulin kymmeneks kotiin vaan koska en kehdannu lähtee aikasemmin. Oli siis sellanen konsertti tapahtuma, surkea musiikki soi niin kovaa et olin varma et kuuroudun, kaikki poltti sisällä mikä tietysti varmisti päänsäryn ja lisäks kaikki oli niin vitun perseet jo puol kymmeneltä et ne vaan hyppi toistensa ja myös kaikkien muitten päälle. Näillä se on kuitenki veressä, eikä ne taida tuntea käsitettä "barbi-ilta" tai ees "jutellaan, nauretaan, syödään ihan sikana ja katotaan leffoja"- ilta.


Oon kuitenki tutustunu joihinki vähän, ja harrastuksia olis tulossa aika mukavasti. Sulkapalloo, ehkä tanssia (ahaha, mun tanssitaidoilla), partion vetämistä (lol :D) ja kirkon & koulun kuoroa. Yritän haalia harrastuksia joissa tapaa mukavia ihmisiä, joille voisin ehkä opettaa vähän suomalaista illanviettoa (siis ei sitä barbi versiota).


Perheen kanssa menee kans mukavasti. Tosin jo suomessa otti päähän "minä tiedän kaikesta kaiken"- ihmiset. Nää ei oo sellasia, mutta koska mä oon yliherkkä joka asian suhteen tällä hetkellä, mua ärsyttää turha neuvominen. Kitaransoitossa ok. Silitysraudan käytössä ok. Kaikessa mitä mä en osaa, tai ne osaa paremmin, nii hienoa, opettakaa. Mut yhteydenpidossa suomeen, ei ok. Mä tiiän siitä asiasta enemmän, ja te voitte sanoa kerran oman mielipiteenne, ja sit voidaan todeta, oho, ollaan eri mieltä, asia loppuun käsitelty. En aio heivata suomalaista simiä jorpakkoon, vaikka ne olis sitä mieltä et mä voin ignoorata kaikki mun suomalaiset kaverit ja olla vastaamatta niille jos ne lähettää mulle viestiä. Mutta oikeesti toi on aika pientä, muuten menee tosi hyvin. Huone on kahen auton autotallin kokonen, pihalla pörrää ruohonleikkuu robootti ja sälekaihtimet on elektrooniset.


Tästä se lähtee. :-)

"Kuuletko lehdet putoilee
Nyt tiedän että lähtö lähenee
Palataan alkupisteeseen
Ei jaksais ajatella"


-Stella, tunti


Naurattaa, itkettää, hypityttää, tekee mieli lyödä päätä seinään, haluaa juosta ihan täysiä sateessa, vaikka tietää ettei jalat kanna, mitä enemmän haluaa jo itävaltaan, sitä enemmän tulee ikävä rakasta Suomea, rakkaita ystäviä ja muita rakkaita, sitä enemmän vaan haluaa jäädä omaan sänkyyn eikä minnekkään muualle, ei ikinä.


Eli toisin sanoen VIHDOINKIN, SE ON MENOA NYT!